Sanataiteen kesäleiri 2011

En olisi uskonut, että sanon tämän tässä vaiheessa elämääni: Haluaisin tehdä koko loppuelämäni työkseni sanataiteen kesäleirejä. Harmittavaa on, ettei se valitettavasti ole mahdollista aivan luonnon kiertokulunkaan kannalta.

Saimme valtavan luottamuksen osoituksen, kun kolmestaan Sanataiteen Kesätyttöjen kanssa saimme tehdä ,suunnitella ja vetää koko leirin alusta loppuun. Oli aivan fantastisen ihanaa ja antoisaa tehdä suunnitelmaa, jonka pohjasimme kevään kuvitusnäyttelyssä oleviin teoksiin. Integroimme mukaan hieman kirjallisuustiedettä, hieman iloisia leivonnaisia ja omenapuun alla istuskelua.

Leirimme oli kolmipäiväinen, tiistaista torstaihin, joka päivä yhdeksästä kolmeen. Leirimme onneksi saimme nauttia Suomen helteisimmästä viikosta ja vietimmekin paljon aikaa ulkona. Tiistaina teemanamme oli Mainio Herra Iloinen, sillä koko leirin nimi oli Mainio herra Iloinen, Gekko ja Puupponen sekä muita värikkäitä tyyppejä.  Esitimme tarinankerrontaesityksen ja vedin näyttelyopastuksen ikään kuin johdannoksi koko leirille, sillä siinä tulee sopivasti kerrottua jokaisesta tarinasta pieni tiedonjyvänen. Tutustuimme toisiimme sanailujen merkeissä ja kirjoitimme itsellemme uudet naapurit. Kirjoitimme runoja tähdistä ja  tässä minun:

On taivaalla eräs himmeä tähti
Silloin kun se avaruuteen lähti,
otti se mukaansa eläimen erään
ja tietenkin molemmille herkkueväät.
Tuo eläin oli sorja antilooppi
ja sen näkee vain jos on käytössä luuppi


Antilooppi ja tähti himmeenä loistaa
ja joskus ihmisten suruja poistaa.
Silloin he surut roskiin heittävät
taikka ruusupenkin multiin peittävät.
Silloin ihmisten suut hymyyn sulaa
vaikka heidät laittaisi mihin pulaan.

On antilooppi ja tähti ihmeentekijöitä
ja usein viettävät unettomia öitä
parantaen maan asukkien mieliä,
nostattaen niiden suupieliä.    
 

Sanataidematkaamme rytmitti salaperäiset runomuotoon kirjoitetut vihjeet, jotka muodostivat sopivat jatkumon kohti lopussa häämöttävää aarretta. Tiistaina lisäksi kirjoitimme reseptejä ihanille leivonnaisille, joihin muun muassa tuli sinisiä pikkukarkkeja, jalokiviä sekä kaikki vuoden ilot päälle.

Keskiviikkona toteutimme sananjalkaseikkailun vuodenaikojen merkeissä. Pohjustukseksi luimme lapsille Anna Talven outo viivytys -kirjan. Sen jälkeen oli vuorossa päivän ensimmäinen kirjoitustehtävä. Lapset kävivät etsimässä Sanahedelmäpuun alta mieleisiään lehden muotoisia sanakortteja, joiden pohjalta piti kirjoittaa runo, syysteemalla tai ilman. 

Seuraavaksi suuntasimme ilkeän ilmastonmuutoshämähäkin puiden väliin punomaan hämähäkinverkkoon. Puut piti päästä kiertämään ilman, että koski niiden väliin monin kerroin pingotettuun villalankaan, koska muuten ilmastonmuutoshämähäkki veisi talven ikuisiksi ajoiksi. Kun labyrintista oli selvitty kunnialla, palasimme takaisin piknikviltille, jossa kirjoitimme vuodenaikaan liittyviä utopioita teemalla Millainen olisi maailma ilman vuodenaikoja. 

 Kevään reitti -tehtävässä lapset kävelivät silmät peitettyinä puiden väliin pingotetusta köydestä kiinni pitäen. Ohjaajat tekivät reitin varrella erilaisia kevääseen liittyviä aistimuksia, joiden kautta siirryttiin vähitellen kylmästä talvesta kesään. Reitillä mm. kuunneltiin veden solinaa, haisteltiin kukkia ja lopuksi saatiin hellepäivään erittäin sopivat pillimehut.
Sananjalkaseikkailu oli  mielestäni onnistunein osio koko leirissä, siinä nimittäin yhdistyy seikkailukasvatus ja sanataide mieleenpainuvalla tavalla. Täältä saimme hieman vinkkejä. 

Kolmantena eli viimeisenä päivänä olimme aatelistunnelmissa Gekon ja Puupposen siivittämänä. Lököilimme Valvegalleriassa kuunnellen tarinaa ja loihdimme itsellemme aatelisruusukkeet ja leikimme Laiva on lastattu -peliä, jossa laivaa pitikin lastata aatelisten tarvikkeilla. Viimeisinä hetkinä kuuntelimme Linnea ja äitienkeli -kirjan ihania kesäkuvauksia sammakkoviltillä omenapuun alla. "Kesä on lähin tavoiteltavissa oleva äärettömyys" Tuo on maailman paras sitaatti. Keskustelimme dialogeista ja kirjoitimme täydellisen kesän tehtävälistan, tässä minun:

Haluan tutustua paremmin elämässäni esiintyviin huippuihin tyyppeihin ja koittaa karistaa kannoiltani primitiivisen vaiston kaikkeen absurdiin parinvalintaan liittyvään, vaikkakin tiedän sen olevan jokseenkin mahdotonta.Tahdon jutella intellektuelleja ja vähän vähemmän intellektuelleja asioita myöhään keskikesän valoisaan yöhön tai oikeastaan aamuun. Haluan tehdä jotain hullua ja syödä lettuja ja jäätelö päivälliseksi niin paljon, että vatsaan sattuu. Haluan hypätä laiturilta tyyneen järveen ja nauraa niin että posket murtuvat ja tippuvat pois naamalta. Haluan lukea kirjaa ja unohtaa ajankulun. Haluan hoitaa tänä kesänä sieluni ja jalkojeni rakkoja. Tänä kesänä. 

Viimeisen vihjeen opastamana pääsimme takaisin sinne mistä aloitettiin eli Herra Iloisen ja neiti Sitruunan kotiin, jossa Sitruunan matkalaukusta paljastui edellisenä yönä (kyllä, meillä meni erittäin myöhään, mutta onneksi rakastamme työtämme) koostamamme kesäleirin antologia Kaikki vuoden ilot päälle, josta saimme lukea kahden ensimmäisen päivän tuotoksia herkutellen kondiittori-Kurtin ihastuttavilla, ei puuteritassuilla vaan suklaamuffinsseilla.

Kesäleiri oli ihana ja kaupanpäällisiksi sain kaksi uutta ihanaa ystävää, joiden kanssa jatkamme aikuisiän sanataideharrastustamme lukupiirien merkeissä, on uskomatonta että voikin löytää niin sukulaissieluja samasta paikasta. Ensimmäisenä vuorossa Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies, jonka ostin viikonlopun kirjamessuilta, missä olimme pitämässä standiä ja esittämässä tarinankerrontaesitystä. Harmittavaa oli, kun keski-ikä messuilla läheni viittäkymmentä, eli ei oikein meidän kohderyhmäämme. Ostin kirjani Kauko Röyhkän kahvinoston jälkeen, joka hieman järisytti kirjanostouniversumiani, varsinkin kun juuri luin hänen kirjansa Miss Farkku-Suomi.